alive

It´s funny how all the busy-stuff can get stopped like to the wall. And how things come at the same time. First i hurt my back and then on friday evening, out of nowhere, i got very heavy vomiting disease which kept me the last 24 hours in bed. I just got up every 1 or 2 hours to throw up. (eh, sorry about this, i hope you are not eating at the moment..)

I had to cancel everything for this weekend. This was quite hard, as it was not just about my work but also about many others. But, the world still keeps turning on, right..

I believe our bodies are wiser than we want to admit. They start to send signs, little flu, a hurting back.. And then if i don´t listen to my body, it makes a final stop, in a way or another. Like putting me in to the bed where i have to have time to think what is going on, where am i going, what´s the hurry? Is this now really necessary?

One thing i have been thinking lately, is that how difficult for me it is to say no. I rather say yes yes to everything, and then later i feel like oh no, what did i now promise to do, is this REALLY something what i want to do.

Don´t know if i wrote this understandable? But i guess i just wanted to say what i now (once again) learned is to take better care of myself. Mentally and physically.

Take care:)

ps. i took the bead clothes on the balcony,  you can see a little black dot on the roof, it´s the blackbird who sings so beautifully. 

***

Jännää miten kaikki kiire ja vouhotus saattaa äkkiä pysähtyä kuin seinään. Ja miten asiat pakkaa päälle samaan aikaan. Ensin meni selkä, ja sitten perjantai-iltana salamana taivaalta, iski todella hurja oksennustauti, joka piti minut viimeiset 24 tuntia tiukasti sängynpohjalla. Nousin ainoastaan tunnin, parin välein oksentamaan. (eh, anteeksi nyt tämä, toivottavasti et ollut juuri syömässä..)

Piti peruuttaa kaikki duunit viikonlopun osalta. Aika hurjaa. Kun ei ollut kyse pelkästään omasta duunista vaan myös monien muiden. Mutta, niinpä se pallo vaan pyörii edelleen, ei se maailma tähän kaadu ja niin pois päin..

Keho on aika viisas, ehkä viisaampi kuin välillä haluaa itselleen myöntää. Se alkaa oireilla, lähettää pieniä merkkejä, pientä flunssaa, selkä napsahtaa.. ja jos en sitä kuuntele, se pistää lopullisen stopin ja pakottaa sänkyyn makaamaan, tavalla tai toisella. Onpahan sitten aikaa miettiä että mitäs nyt, mihin tässä taas ollaan menossa, ja mihin on kiire? Onko tämä taas nyt täysin välttämätöntä?

Yksi asia mitä olen viime aikoina miettinyt on se, miten vaikeaa on sanoa asioille ei. Mielummin sanon kyllä kyllä kaikelle. Ja sitten hetken päästä pitelen päätäni, että mitä taas tuli luvattua, onko tämä nyt jotain mitä TODELLA haluan tehdä.

Jälleen kerran olen luvannut pitää itsestäni parempaa huolta, kuunnella niin kehoa kuin mieltäkin.

Pitäkäähän huolta:)

ps. vein petivaatteet parvekkeelle. Katolla näkyy pieni musta piste, se on laulurastas. Laulelee niin kauniisiti sisäpihalla.