tiistai 10. maaliskuuta 2015

breathe trust let go


I went thru some old photos today, and found this one. It´s from 2007. I guess from Italy, but i can´t remember. One lonely photo. 8 years ago already. Time flies, eh?

"Breathe, trust, let go." I red that one too today from somewhere. I will try it, at least today.
*
Kävin läpi vanhoja valokuvia ja löysin tämän. Yksinäinen kuva, en edes muista mistä. Ehkä Italiasta? Vuodelta 2007, silloin taisin olla Italiassa. Siitäkin on jo 8 vuotta. Huh miten aika kiitää. Väliin myös matelee, mutta kyllä se kuulkaa myös kiitää.

"Breathe, trust, let go", luin myös tänään jostain. "Hengitä, luota ja päästä irti". Tai anna mennä, ihan miten vain. Sitäkin voisin koettaa tänään. Tässä ollaan, hengitellään. Luotetaan siihen että elämä kantaa ja annetaan palaa, eikös?

4 kommenttia:

  1. Voin vakuuttaa-valitettavasti-että aika alkaa kiitää vuosi vuodelta nopeammin. Tässä just ihmeteltiin Marikan kanssa sitä kiitoa.
    Mulla on juuri sellainen tunne, että pitäisi tehdä jotain muutakin kuin vain luottaa ja hengittää, ne kun eivät ole nyt auttaneet. "Elämä kantaa"-sanontakin alkaa myös yhä enemmän epäilyttää. Mutta enpä lannistu.
    Oikeastaan olen loistotuulella.
    Ja aurinkokin paistaa -sittenkin, vaikka aamulla näytti harmaalta. Aurinkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä sellainenkin tunne tulee että jotain tarttis tehdä. Kun se aika kiitää nopeammin ja nopeammin. Väliin on tarpeen olla vaan ja ihmetellä, ja sitten on myös toiminnan aika;)

      Poista
  2. Jännä kuva. Mutta jes, minä yritän hokea aina itselleni tuota antaa mennä -mantraa. Yleensä se toimii, mutta joskus sitten ei uskallakaan laskea irti tai sanoa tai luottaa tai jotain. Mutta tuo on kyllä totta, mitä Liivia tuossa sanoo: aika menee koko ajan nopeammin, se on hiukkasen pelottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän väliin tehdä sellaisia "läsnäoloharjoituksia". Tunnustella tätä hetkeä. Kun ei ole mitään muuta. Ei mennyttä eikä tulevaa. Tämä tässä nyt vain. Silloin ei ole kiirekään minnekään.
      Mutta sitten se taas jostain puskee tajuntaan, aika ja ajan kuluminen. Ja että oikeastaan munhan pitäisi olla jo jossain ja pyykitkin ripustamatta. Että siinä sitä sitten ollaan.. (lähden siis ripustamaan pyykkejä ja yritän olla todella läsnä siinäKIN hetkessä..)

      Poista