torstai 15. elokuuta 2013








No words, just summer. As i forgot my camera at home and broke my phone, i have just few photos left. but lots of pictures in my head.
*
Niitä kuvia joita jäi jäljelle vaikka kamera unohtuikin kotiin ja puhelin hajosi.
Jälkensä jättää iholle myös viileä järvivesi saunan jälkeen, hämärtyvä kesäilta, hienoakin hienompi hiekka varpaiden alla, pehmeä nurmi, mukulakivikadut, kaupungin äänet ja tuoksut, metsän äänet ja tuoksut. Niitä kannan mukanani vielä pitkään.

6 kommenttia:

  1. Olisi kauheaa unohtaa kamera kotiin, kuin olisi raaja amputoitu. Siltä minusta tuntuisi. Mulla kun ei ole mitään kuvaavia kännyköitäkään...ja voi sun puhelintasikin. Minä taas kävin ostamassa uuden akun museovempeleeseeni. Aion vedellä sillä viimekseen asti.

    Muistan muuten yhden matkan, se oli Prahaan, jolloin kamera hajosi heti alkumetreillä. Ainoa matka, jolta ei ole kuvia, eikä siten paljon muistikuviakaan. Kyllä kuvat auttaa muistamaan ja minusta on kiva muistaa. Kun joskus kuulee ihmisten sanovan sillain tuhahdellen, että pitääkö sitä kuvata, että eikö sitä muuten muista. No minä näköjään en paljoakaan, en ainakaan niin paljon kuin tahtoisin.

    Tuoksu-jä äänimuistot, niin, niitä ei kamera tallenna. Hajumuisti on kuulemma ihmisen pisin. Voisikin olla mielenkiintoista kelata matkakohteitaan tässä mielessä; mitä muut aistit muistaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakattiin niin kiireessä ja auto piri pintaan kaikesta muusta, että jotenkin se kamera vaan jäi. Kyllä muakin harmitti, mun muisti on nimittäin todella hatara. Ilman kuvia en muistaisi sitäkään vähää.
      Mun puhelimesta meni akku. ja nyt täytyis todellakin hankkia uusi. Akku siis. Uutta puhelinta en aio tähän hätään hankkia..

      Mielenkiintoista jos hajumuisti todellakin on ihmisen pisin muisti. Jotenkin voisin uskoa asian olevan niin. Joskus tulvahtaa tuoksujen mukana muistoja todella todella kaukaa. Se on aika huimaa!

      Poista
  2. Minulla ihan sama, ilman kuvia muistaisin omasta menneisyydestäni todella paljon vähemmän. Nojaan kuviin muistellessani. Edes sanat eivät tee minusta muistoja niin eläviksi, ihme juttu. Haluaisin uskoa sanojen voimaan, mutta kuvat piirtyvät syvemmälle.

    Onko tuo Kalamaja vai joku ihan toinen paikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat todella piirtyvät syvemmälle, ja joskus niitä kuvia pulpahtaa mielen pintaan aivan yllättäen yllättävissäkin paikoissa. Muisti on kummallinen juttu.

      Kalamajan aluettapa hyvinkin! Lähdettiin koko porukalla vielä Tallinnaankin:)

      Poista
  3. dear outi,
    in your head and in your heart, best place to keep them.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I know they will stay in my heart for ever, but my memory is so short;) without all my photos i doubt how much i would remember..

      Poista