keskiviikko 14. marraskuuta 2012

two versions



Two versions of the same theme. Same same but different.

Last evening we buried one theater play. Last time of that play ever. Puff! There it went, somewhere to the universe.

Theater is such a weird and fascinating thing. It lives just in that moment, and after that never ever again. When the last play is over, that was it then.
Nothing is left behind. Except a black dress of an actress waiting to get washed, warn out shoes which have been stepping on the stage maybe hundreds of times before, messy hair and used playing cards.
Longing and relief.

So bye bye play, it was fun with you for that moment!
*
Kaksi versiota samasta aiheesta. Sama mutta eri.

Eilen vietettiin erään näytelmän hautajaisia. Vihonviimeinen esitys. Puff vaan! Sinne meni sekin taideteos, pieninä pirstaleina, valopalloina, sirpaleina, henkenä suhahti teatteritaiteen taivaaseen.

Teatteri on kumma laji, se elää niin hetkessä tässä ja nyt. Sen hetken jälkeen siitä ei jää jäljelle mitään. Tyhjät pukuhuoneen kaapit, henkarissa roikkuva pesua kaipaava musta mekko, kuluneet kengät, joilla on ehkä satoja kertoja astuttu samaan kohtaan näyttämöllä, takkuinen tukka ja reunoista rispaantuneet pelikortit. Haikeus ja helpotus.

Hei hei vaan, hyvästelen roolin kuin ystävän. Kivaa oli ne hetket sinun kanssasi viettää!

7 kommenttia:

  1. Theater play may be over, but the feeling in all of those who were there is there...long. Theater and direct plays leave a different feeling inside. So maybe black dress is there, behind, but black dress girl words are here.
    Now for a new project!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. thank you ibb, nicely said!

      Poista
  2. Niin totta, tuo mitä sanoit. Teatteri on hetkien taidetta. Siksi se on minusta niin hieno taiteen laji. Jokainen esitys on oma ainutlaatuinen olentonsa, sillä hetkellä niin totta ja olemassa ja kohta pois.

    Nyt paistaa aurinko. Toivottavasti siellä kans!!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se aika jännä juttu. Joka esitys ihan omanlaisensa, niin klisee kuin se onkin.

      Täällä pilkahti tänään aurinko, se oli mukavaa. Ehdittiin sentään valon aikan ulos, ihan joka päivä ei olla ehditty..pimeä tulee niin aikaisin..

      Poista
  3. Jäin oikein miettimään sitä, että rooleihin varmasti kiintyy ja niistä on haikea luopua. Sehän on kuin ystävä.

    Ehkä tuossa piilee teatterin ihanuus. Että se on hetkessä syntyvää taidetta, joka on vielä joka esityskerta erilainen. Mutta kyllähän esitys katsojiin voi jättää ikuisen jäljen. Minä muistan esimerkiksi kolmenkymmenen vuoden takaa Tennessee Williamsin Käärmeennahkatakin, joka oli niinniinniin vaikuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niihin kiintyy, mutta toistaiseksi ei ole tehnyt kipeää erota. Ehkä ne kuitenkin kulkee mukana tavalla tai toisella loppu elämän ajan..?

      Minäkin kyllä muistan joitakin esityksiä tosi vahvasti vielä 10 tai kahdenkymmenenkin vuoden takaa. Että sikäli jotain jää, ainakin ihmismieleen:)

      Poista
  4. it is saying goodbye to an era it seems. the same here, with our last (?) shows in italy and poland this month.

    and the sea, i so understand you,
    it gives me perspective in life, each time i get closer...

    love and hugs

    VastaaPoista