keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

perheenjäseniä



I went to see a play in the theatre. It was about a family, members of that family, family relations, art, theatre and life. I wanted to write something about that play, but there was so much, i don´t know where to start.

One thing it made me think was, that how well can one know each others in a family? What do we know about our mothers, fathers, that person we are living with, our children, their lives? How well do i know my love ones, how well do i know myself..

I was looking for some old photos which my father has taken. It´s me there, my mother and my grandfather. We are on an island where one of my uncles used to live at that time. Long time ago. It was  midsummer.
*
Kävin eilen katsomassa tämän näytelmän. Siinä oli niin paljon, ja se oli hyvä. Näytelmä perheestä, perheenjäsenistä, näyttelijästä, näyttelijän lapsesta, teatterista, taiteesta ja elämästä. Halusin kirjoittaa siitä jotain, mutta nyt en oikein tiedä että mitä.

Sitä minä jäin miettimään, että kuinka hyvin sitä voi perheessä toisensa tuntea? Mitä oikeastaan tietää äidistään, isästään, kumppanistaan, lapsestaan, heidän elämästään. Kuinka hyvin voi jonkun läheisensä oikeastaan tuntea? Kuinka hyvin sitä tuntee itsensä..

Kaivelin vanhoja valokuvia, isäni ottamia. Niissä olen minä, ja äitini ja pappani. Me olemme saaressa, jossa yksi enoistani silloin kauan sitten asui. On juhannus.

10 kommenttia:

  1. Hassua, sinua en näistä tunnista. Yleensä lapsikuvista jotenkin tunnistaa...Mutta kivoja, kiva nähdä, ja saari ja kaikkea!

    Niin, ketään ei voi kai täysin tuntea. Kai se on hyväkin. Tulee yllätyksiä, tai jotkut asiat jäävät ikuisesti piiloon.
    Meidän suku on viime aikoina kuullut vaikka mitä. Mummini kuoli vuosi sitten ja perinnönjaon yhteydessä paljastui 25 vuotta sitten kuolleen vaarini asioita/tekemisiä. Rakas vaarini, lankakauppias, jossa riitti kyllä särmää, olikin ollut kovanluokan uhkapeluri. Pelannut maat ja mannut, erityisen kirpeää teki se, että upea pitsihuvilakin oli pelattu pois jostakin Turun saariston saaresta. Eikä kukaan tiennyt mitään, vaari oli pitänyt kaiken salassa. Lakimies oli ainoa joka oli tiennyt, mutta vaitiolovelvollisuus oli pitänyt suun kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no täytyy sanoa että en minäkään näistä itseäni tunnista. taidan olla niin pieni ja pulleaposkinen;)

      Aika hurja vaari teillä! ja miten paljon tosiaan kaikenlaisia tarinoita jääkin ikuisiksi ajoiksi salaisuuksiksi! mielellään niistä oman suvun tarinoista itsekin kuulisi lisää, mutta sehän on tosiaan jokaisen oma asia, mitä ja miten haluaa kertoa.
      mua harmittaa että mummuni poltti lukuisat päiväkirjansa ennen kuolemaansa. niiden kautta olisin varmasti oppinut tuntemaan häntä enemmän. mutta niin, sehän on jokaisen oikeus, viedä mukanaan kaikki salaisuutensakin..

      Poista
  2. Tuon näytelmän tahtoisin kovasti nähdä. Mulla oli jo kerran liput siihen, mutta sitten lastenhoitaja ei päässytkään ja mun matka peruuntui. Oliskohan sitä vielä mahdollista nähdä?

    Minäkään en usko, että ketään voi täysin tuntea. Se on myös hämmentävää kuinka ihminen, jonka on kuvitellut tuntevansa( mitä ikinä se oikeastaan tarkoittaakaan) voi yhtäkkiä muuttua aivan "toiseksi" . Välillä miettii, että ehkä sitä näkee ihmisen sellaisena kuin itse haluaa, Projisoi omia juttujaan, eikä siksi oikeastaan tunne muuta kuin omat toiveensa, pelkonsa ja tarpeensa. Jos niitäkään:)

    Ihania kuvia, varsinkin tuo, jossa lepäätte yhdessä kalliolla pappasi ja sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näytelmä menee enää huomenna, mutta mitä luultavimmin myös ens kesänä Teatterikesässä. kyllä se hyvä oli.

      Niinpä, ihmiset muuttuu, sitä itsekin muuttuu. mutta jokin ydin, sisin pysyy, näin ainakin uskon. mutta se miten joku läheinen muuttuu täysin toiseksi, vieraaksi, sitä on vaikea käsittää. paljolti on varmasti kyse siitä millaisena sen toisen näkee, haluaa nähdä. "sen näkee mitä haluaakin nähdä", eiks näin ole tapana myös sanoa.

      Pappa oli kauhean mukava. rauhallinen. jaksoi aina pelata shakkia mun kanssa vaikka mulla oli siihen täysin omat "säännöt".

      Poista
  3. Isoja ajatuksia, sellaisia että ne pitää laittaa hautumaan.
    Mielettömät filmikuvat. Tänä keväänä se on jotenkin tykkäyslistan kärjessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu se näytelmä herätti aika paljon isoja ajatuksia, sellaisia joista ei oikein saa muutamalla lauseella otetta. siksipä jäi kirjoittamatta niistä tännekin.

      Filmikuvat on kyllä ihan omanlaisiaan. rupesin oikein miettimään kans että missähän se mun filmikamerani nyt taas olikaan..

      Poista
  4. You are right it is difficult to know your family. My brother is so different to me than to his friends or so...and mother, sometimes is a mystery...and father...well...
    Love your photos. In that midsummer paradise of childhood

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yes it´s funny, people which you are most familiar with, but still they stay somehow mysteries..

      Poista
  5. Minä luulen, että loppujen lopuksi sitä tuntee varsinkin vanhempiaan kovin vähän. Kun on aina nähnyt heidät roolissaan äitinä, isänä, mummina, pappana. Vasta kovin aikuisena alkaa tajuta, että mitä kaikkia muita puolia heissä on. Juuri mietin erästä rakasta ihmistä, joka kuoli vuosi sitten yli 90-vuotiaana, että loppujen lopuksi, minä tunsin hänet vasta, kun hän oli lähes viisikymppinen nainen. Entä sitä ennen, millainen hän oli? Voisin kirjoittaa tästä aiheesta vaikka loputtomiiin, en nyt taida.

    Minustakin nuo kuvat ovat niin ihmeellisiä. Niin täynnä...jotain...menetettyjä aikoja, rakkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi on kyllä just totta, ehkä se siinä onkin, näkee ihmiset rooleissa eikä niinkään ihmisinä sellaisenaan.
      tätä vois todellakin pohtia pitkään ja hartaasti. mutta ehkä esim. joku kerta teekupposen tai viinilasillisen äärellä..

      Poista