sunnuntai 15. tammikuuta 2012

kohtaamisia




I met a stranger in a tram just yesterday, coming from far away, from the other side of this Globe.
We started to talk, and in 10 minutes we already came close, told each others our life stories, and found out lots of things in common.
There we were sitting in a tram, a musician from New Zealand and a finnish actress, talking and laughing like old friends. Then came my stop, we wished all the best and said bye bye. And most likely wont see each others ever again.
Even one never knows. The world is sometimes so small. And it feels good to realize, that in a short moment some totally stranger can become familiar.

ps. photos still from Paris.
*
Tapasin eilen ratikassa ihmisen toiselta puolelta maapalloa. Ryhdyimme juttusille ja 10 minuutissa ehdimme jo tutustua, kertoa toisillemme elämäntarinamme ja huomata niissä paljon yhteistä.
Siinä me istuimme vieretysten, muusikko Uudesta Seelannista ja suomalainen näyttelijä, jakamassa kokemuksia ja yhteydentunnetta, nauramassa ja kertomassa juttuja kuin vanhat tutut. Sitten tuli minun pysäkkini, sanottiin hyvät jatkot ja hei hei. Eikä luultavasti enää koskaan kohdata.
Vaikka mistä sen ikinä tietää. Maailma on toisinaan niin pieni. Ja tekee hyvää huomata että hetkessäkin voi saada vieraasta tutun.


ps. kuvat Pariisista.

9 kommenttia:

  1. Tuommoisesta jää niin hyvä ja samalla vähän hölmistynyt olo. Ja joskus ihan vieraalle on niin paljon helpompi kertoa kaikkea, ehkä se liittyy sitten siihen vapauden tunteeseen, kun tietää, ettei enää nähdä. Ei tarvitse täyttää mitään odotuksia.

    Hei, mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  2. Voi mulle tuli nyt sellanen tyhmä olo, kun tämä kirjoituksesi sai muistamaan että asun maalla enkä kohtaa yhtään ketään arjessani. Paitsi nämä samat tyypit, jotka notkuvat päivittäin kaupalla ja jotka ovat kuin sketseistä karanneita, kaikella lämmöllä sanon tuon.
    Siksi ja juuri siksi täältä onkin päästävä matkoille, pois pois. Hankkimaan kohtaamisia. Mulle riittää pelkkä ihmisten katselu, en tahdo välttämättä juttusille.

    Kuvat hivelee. Niissä on jotain justiinsa sellaista. Tuo alimman kuvan seinätaideteos. Sama tekijä tehnyt varmaan muitakin, olen tunnistavinani tuon kädenjäljen. Se on niin hieno.

    VastaaPoista
  3. Kirjailijatar, niin se varmaan on, kummankin on helppo kertoa mistä vain kun on se hetken vapaus ilman sen kummempia odotuksia tai vaatimuksia. tuollaiset kohtaamiset on kivoja, silloin harvoin kun niitä kohdalle osuu.

    Liivia, no harvemmimpa tuollaisia kohtaamisia näin arjessa tapahtuukaan, nyt sattui vaan se toinen olemaan matkalla, minä töistä väsyneenä ratikkaan raahautuneena.
    Reissussa olen itsekin avoimempi ja uteliaampi kohtaamisille, ja mieluusti heittäydyn juttusille.
    Ja näkee niitä samoja naamoja täällä kaupungissakin;)

    VastaaPoista
  4. beautiful!
    so nice to connect with people...

    VastaaPoista
  5. Kohtaamiset. Niitä on ollut tänä vuonna niin paljon, ja aina niistä tulee sellainen irrallinen olo, että vähän aikaa elävät kulkevat yhtä matkaa ja sitten taas eriävät. Hyvä haikeus, ja riemu siitä että tuntemattomia, mukaviakin ihmisiä on maailma täynnä.

    VastaaPoista
  6. Tuollaiset hetket ovat niin tärkeitä. Tulee sellainen tunne, että kaikkea voi tapahtua, hyviäkin asioita. Se on aina niin ihmeellistä, kun oikeasti kohtaa uuden ihmisen.

    Tykkään niin näistä Pariisin- kuvistasi.

    VastaaPoista
  7. Harvoin kohtaamisia tulee, sellaisia että kävisi ihan kovasti juttusille. Niin se vaan menee, harmi toisaalta. Katselukin riittää monesti.

    Englannissa tuntui kivalta kun posteljoonikin moikkasi...tällaista ulkomaalaista kulkijaa :)

    VastaaPoista
  8. sarapirat, yes it is. especially when it happens so suddenly and unexpectedly:)

    Anniina, onhan se hieman hämmentävää, se irrallisuus, hetken matkaa yhdessä kulkeminen. mutta jokainen kohtaaminen jättää aina jälkensä. niitä sitä sitten kantaa mukanaan.

    Celia, niinpä. kun jaksaisi itsekin olla uteliaampi ja avoimempi ihmisten ja kohtaamisten suhteen, siis ihan näin jokapäiväisessä elämässä. aina ei jaksa. eikä tietty tarvitsekaan. mutta silloin kun joku hyvä pieni hetki osuu kohdalle, joku ihan oikea kohtaaminen, onhan se kuin olisi saanut pienen lahjan. (ai kauheeta, nyt kyllä kuulosti ihan joltain tommy hellsteniltä.. mutta onhan se niin, eikö?)

    Hanna from the corner table, mä olen yrittänyt moikata meidän posteljoonia, sitä nyt kuitenkin näen aika usein. se katsoo aina hieman hämmentyneenä ja nopeasti ohi. suomalaiset, posteljoonit mukaan lukien, tarvitsee hieman enemmän aikaa lämmetäkseen.. ;)

    VastaaPoista
  9. hello again outi!!what a beautiful story! i think we're never so conscious of time passing as when we meet a stranger, we have a connection, and then our ways separate and we know we won't see each other again...it's such a beautiful unique experience, i agree.

    VastaaPoista