maanantai 21. helmikuuta 2011

on the road












Two months is a short time. But it´s enough time to get used in traveling, and also to get even a bit tired to be on the road all the time.
We traveled over 3000 kilometers with the train and buses in Vietnam, Cambodia and Thailand. We woke up in many strange cities, and looked for the morning coffee, food and markets over and over again.
I like the feeling of being in a new city as a stranger. But after some time i also start to long for something that would stay with me, even for some days. Something stable. 
So i look for a cosy café where we can walk every morning to have a morning coffee. 
Feels good to see same faces already for the third time. The owner lady knows what we will have; two black coffees, fruits and yoghurt, banana pan cake. Old couple walks by the street exactly the same time every morning. For a while i´m part of this view, i´m part of this city and this environment. I belong here. 
Until we move again.

Many cafés and faces i still remember, i carry them with me. I wonder if somebody still remembers me, while i was passing by.

ps. tuutuutuu has some new sounds too.
*
Kaksi kuukautta on lyhyt aika. Mutta se on tarpeeksi pitkä aika että matkallaoloon ehtii tottua, ja jopa väsyä. 
Matkasimme yli 3000 kilometriä bussilla ja junalla Vietnamissa, Kamputseassa ja Thaimaassa. Heräsimme monessa vieraassa kaupungissa, etsimme kahvilat, ruokapaikat, torit ja markkinat aina uudestaan ja uudestaan.
Minä pidän siitä. Että olen vieras kaupungissa. Mutta ajan mittaan alan kaipaamaan jotain tuttua ja pysyvää alati vaihtuvaan maisemaan ja olotilaan. Ankkuroin itseni kulmakuppilaan jonne kävellään joka aamu kahville. Tuntuu hyvältä nähdä samat naamat jo kolmantena aamuna peräkkäin. Kahvilanpitäjä tuo aamiaisen pöytään kysymättä; kaksi mustaa kahvia, hedelmiä ja jugurttia, banaani-pannukakku. Sama vanha pariskunta kävelee joka päivä kahvilan ohi täsmälleen samaan aikaan, osaan jo odottaa. Hetken aikaa minä olen osa tätä maisemaa, minä kuulun johonkin. Kunnes sitten taas vaihdetaan kaupunkia.

Monet kasvot ja kahvilat jäävät silti mieleeni. Mietin, mahdoinko minä jäädä kenenkään mieleen ohikulkumatkallani.

ps. tuutuutuu soi myös uusin äänin.

7 kommenttia:

  1. such wonderful adventures :) thanks for sharing them with us!

    VastaaPoista
  2. What a great experience...I have some friends travelling a year on a bike in south america...I think sometime everyone should take a time to do something like that. Thanks for sharing.

    VastaaPoista
  3. Noin minäkin tekisin, jos asuisin lämpimässä: laittaisin isoja ruukkuja parvekkaille, pihaan, oveneteen!

    VastaaPoista
  4. En ole koskaan ollut noin pitkään matkalla. En siis ole ehtinyt kaivata juurtumista, mutta luulen, että se tunne tulisi vääjäämättä. Vaikka kuinka nauttiikin, ei voi ikuisesti jaksaa mennä eteenpäin, vaihtaa maisemaa ja ihmisiä.

    Nämä kuvat ovat taas...niin jostain toisaalta.

    VastaaPoista
  5. welcome back! outi, i have missed you! happy see your posts again. i am sure you are experiencing quite a culture and temperature chock.
    land safely, ground your feet in your own tempo.
    love and thoughts.

    VastaaPoista
  6. Oi, kutkuttavia reissukuvia! En ole koskaan käynyt Aasiassa, kiitos siis nojatuolimatkasta!

    VastaaPoista
  7. kitchu, thank you! :)

    ibb, wow, one year is already quite a big adventure:)

    eilen tänään huomenna, niinpä! nuo pinenet katupuutarhat oli kauniita. kaduille kannettuja kukkaruukkuja näkyi vähän jokapuolella. kaupungistakin tulee puutarha.

    Kirjailijatar, juu ei jaksa olla kaiken aikaa tien päällä. mielummin minäkin viivyn yhdessä paikassa pidemmän aikaa, tutustun maisemaan.
    tällä kertaa meillä oli kauhea näkemisen nälkä, tuolla päin kun ei olla aikaisemmin oltu. maltettiin kuitenkin viipyä myös (hieman..)pidempään kun löydettiin kiva paikka. mutta seuraavalla kerralla maltillisemmalla tahdilla matkaan;)

    sarapirat, hello there! so nice to hear from you:) big hug!

    Martta, kiitos itsellesi, kiva kun tulit:)

    VastaaPoista